Jos ei ole ennen lukenut 20- ja 30-lukujen Pariisin vilkkaasta, kansainvälisestä taiteilijaelämästä, niin Peggy Guggenheimin (1898-1979) Taiteenrakastajan tunnustuksia on nopea johdatus siihen. Tämän jälkeen kannattaa kaivaa esiin vaikkapa Henry Millerin, Anaïs Ninin, Lawrence Durrellin, Man Rayn, Gertrude Steinin, Salvador Dalin, Marguerite Durasin, Pablo Picassson, Fernand Lèger´n, Jean-Paul Sartren ja Simone de Beauvoir´n kuvauksia samoilta ajoilta, ja pääseekin jo vähän pidemmälle. Aikakausi oli kiehtova: Pariisi täyttyi amerikkalaisista, venäläisistä emigranteista, Espanjan sisällissotaa paenneista espanjalaisista, Saksasta paenneista juutalaisista ja muiden naapurimaiden taiteilijoista. Ehdottomasti tutustumisen arvoinen epookki.
Sodan aikana melkein kaikki pakenivat Yhdysvaltoihin ja muodostivat New Yorkissa boheemia elämää viettävän taiteilijakunnan, joka osittain kerääntyi Peggy Guggenheimin gallerian ympärille.
Miksi Taiteenrakastajan tunnustuksia vuodelta 1960 käännettiin vasta nyt ja niin kovalla kiireellä, että käännös vilisee ”yhdeksän pisteen” virheitä? Peggyn isän veljiä kutsutaan enoiksi, pronominit ja viittaukset menevät relatiivilauseissa päin prinkkalaa, yhden taiteilijan näyttelyt eivät ole yksilö- vaan yksityisnäyttelyitä ynnä muuta kiusallista suomen kielen osaamattomuutta ynnä käännösongelmista seuraavia suoranaisia asiavirheitä: Peggy Guggenheimin toinen aviomies Max Ernst ei ollut saksalaisissa keskitysleireissä vaan ranskalaisissa internointileireissä sodan sytyttyä. Peggy Guggenheim sai hänet mukaansa New Yorkiin ja pelastetuksi myös paljon natsien rappiotaiteeksi luokittelemaa modernia taidetta saksalaisten kynsistä.
Sen lisäksi, että käännösvirheistä seuraa suoranaisia asiavirheitä, ei Taiteenrakastajan tunnustuksia kannata muutenkaan ottaa turhan vakavasti, eikä varsinkaan minään tietolähteenä. Se on lähinnä sutkautuskokoelma, ja surrealismin hengen mukaisesti Peggy Guggenheim pitää itsekin huolta siitä, ettei lukija voi olla milloinkaan varma, puhuuko hän totta.
Parasta kirjassa on kirjailija GoreVidalin esipuhe, se on vuodelta 1979.
Parasta kirjassa on kirjailija GoreVidalin esipuhe, se on vuodelta 1979.
Peggy Guggenheim aloitti galleriatoiminnan 1938 Lontoossa Marcel Duchampin avulla. Paettuaan sotaa Euroopasta New Yorkiin, hän perusti 1947 kuuluisan The Art of This Century Gallery, mutta palasi Eurooppaan 1948. Hänen ansioitaan on Jackson Pollockin tukeminen ja kannustaminen silloin kuin tämä oli köyhä ja tuntematon.
Myöhemmin Guggenheim palasi Eurooppaan ja keskittyi Venetsian taloonsa ja kokoelman keräämiseen siellä. Venetsian talo Grande Canalin varrella on museona, jonka kokoelma on näkemisen arvoinen. Museo kuuluu nyt Solomon Guggenheimin säätiölle, jolle Peggy lahjoitti sen 60-luvulla. Mutta Solomonilla, Peggyn isän veljellä, ei ollut tekemistä kokoelman keräämisen eikä kovin paljon Peggynkään kanssa. Kuten ei sen enempää Solomonilla kuin Peggylläkään ole mitään tekemistä Helsingin Guggenheim –hankkeen kanssa, brändin myymisen ovat keksineet säätiön myöhemmät johtajat.
Myöhemmin Guggenheim palasi Eurooppaan ja keskittyi Venetsian taloonsa ja kokoelman keräämiseen siellä. Venetsian talo Grande Canalin varrella on museona, jonka kokoelma on näkemisen arvoinen. Museo kuuluu nyt Solomon Guggenheimin säätiölle, jolle Peggy lahjoitti sen 60-luvulla. Mutta Solomonilla, Peggyn isän veljellä, ei ollut tekemistä kokoelman keräämisen eikä kovin paljon Peggynkään kanssa. Kuten ei sen enempää Solomonilla kuin Peggylläkään ole mitään tekemistä Helsingin Guggenheim –hankkeen kanssa, brändin myymisen ovat keksineet säätiön myöhemmät johtajat.
Mikä saa sitten kirjan toisen esipuheen kirjoittajan Janne Gallen-Kallela-Sirénin ja muidenkin, jopa Evan johtajan, puhkeamaan Guggenhemista puhuttaessa niin äiteliin ja mahtipontisiin teksteihin kuin kyseessä olisi talvisota, on täysi mysteeri. Jos haluaa tietää Pariisin 20-30 –lukujen boheemipiireistä tai amerikkalaisesta taiteesta, kannattaa jatkaa muiden kirjojen parissa. Jos haluaa tietää Guggenheimin säätiöstä, tästä kirjasta ei ole lainkaan apua.
Peggy Guggenheim: Taiteenrakastajan tunnustuksia, 192 sivua. Esipuhe Gore Vidal, alkusanat Janne Gallen-Kallela-Sirén. Käännös Riie Heikkilä. Helsinki-kirjat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti