tiistai 6. maaliskuuta 2012

Designilla on historiansa

Nyt ei nyhjäistä tyhjästä



Suomalaiset mieltävät designin vain muotoiluksi, vaikka suunnittelu olisi lähempänä sitä mitä sanalla kansainvälisesti tarkoitetaan. WDC:n konseptissa ja myös kansainvälisesti esimerkiksi arkkitehtuurin ja kaupunkisuunnittelun tekeminen ovat designia. Brittiläinen design-sanakirja määrittelee, että ”design is what concerns our everyday action” eli että design määrittää jokapäiväistä toimintaamme, arkeamme. Sana on suomennettu sanakirjoissa lähes 20 eri tavalla, muotoilun ja suunnittelun lisäksi sanoilla kuosi, piirustus, luonnos, kuvio, sommittelu jne.

Monille design merkitsee kallista turhuutta, vaikka yhtä hyvin tavalliset käyttöesineet kuten matkapuhelin, wc-pönttö, koneet ja autot ovat tavalla tai toisella muotoiltuja. Muotoilua pidetään yritysten kilpailuvalttina alasta riippuen. Jotkut ovat sitä mieltä, että Nokian puhelimien alkumenestys kytkeytyi pitkälti myös muotoiluun. Muotoilun merkitys esimerkiksi Fiskarsin maailmanmenestyksessä on myös ollut aivan ratkaisevaa.  

WDC:n muotoilupuheeseen liittyy paljon fraseologiaa ja tyhjää puhetta, joka vieraannuttaa ja voi tuntua turhauttavalta. Joskus tuntuu kuin pyörä olisi keksitty uudestaan.

Istuin yhden iltapäivän seminaarissa, jossa puhuttiin muotoilijan vastuusta pääsemättä puusta pitkälle, haarukoimalla sieltä täältä. Totta onkin, että sekä muotoilijoita että arkkitehtejä kiinnostaa yhä enemmän ekologinen vastuu ja huoli maailman tilanteesta. Tässä onkin mielenkiintoinen ristiriita, kun mielikuvamuokkauksessa kaupunkeja kehitetään yrityksille vetovoimaisiksi tornitaloröykkiöiksi, jotka vetäisivät jotain kuviteltua maailman luovaa eliittiä jopa suomalaisiin kaupunkeihin. Suunnittelijapuoli, ainakin osa siitä, haluaisi hyödyntää lähellä olevia materiaaleja ja rakentaa ja kuluttaa pröystäilemättä ja pohtii pienempää mittakaavaa kuin päättäjät. 

Kaupunkilaiset luultavasti kallistuisivat suunnittelijapuolen aatoksiin, jos tavoittaisivat nämä ajatukset. 

Yksi WDC-vuoden teemoja olisi mielestäni lisätä tietoisuutta suomalaisen muotoilun ja arkkitehtuurin historiasta. Ekologinen ja sosiaalinen vastuu oli yksi 40- ja 50 –lukujen hyvän arjen designerien, mm. Kaj Franckin perusajatuksista. Tarkoitus oli tehdä hyvää arkea koteihin sarjatuotannossa mahdollisimman edullisesti. Samaten suomalaisen arkkitehtuurissa on ”pienen ihmisen” asuinolosuhteet haluttu ottaa kehitettäviksi, sanapari on Alvar Aallon. Jos puhutaan muotoilijan ja suunnittelijan vastuusta, niin kannattaa puhua jatkumosta, joka alkoi 30-luvulta ja jatkuu tähän päivään.  Tämä antaisi myös perspektiiviä sille kalkyloinnille, jota kotitaloudet nykyään harjoittavat astiaperinnöillään, tosin onhan sekin kierrätystä.

Täytyy toivoa, että WDC-vuodella on jotain vaikutusta kaupan keskusliikkeisiin, joilla on kunniakas menneisyys mutta vähemmän kunniakas nykyisyys teipattuine ikkunoineen ja standardiliikkeineen. Tai että Iittala-Arabia ei rakentaisi vain menneisyyden muotoilun varaan, vaan uskoisi nykymuotoilijoihin. 


Julkaistu Kuntalehti 2/2012 alla olevan artikkelin yhteydessä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti