maanantai 5. elokuuta 2013

Asuntopolitiikka - onko sitä?

Nyt se on sanottu ääneen: Suomessa on menossa asuntovarallisuuden uusjako. Sanoja oli Hypoteekkiyhdistyksen toimitusjohtaja Ari Pauna. Hän vertaa muutosta 60-luvun maaltamuuttoon (HS 1.6.2013). Aikaisemmin sosiaalipolitiikan asiantuntijat ovat tästä puhuneet,  varoitukset ovat menneet kuuroille korville.

Mutta onko Suomessa asuntopolitiikkaa? Jos ei ole, saako uusi asuntoministeri Pia Viitanen jotain uutta aikaan?

Onko päätös Krunuasuntojen oikeudesta ryhtyä rakennuttamaan valtion tukemia vuokra-asuntoja askel siihen suuntaan, että markkinat eivät saisi vapaasti temmeltää ihmisten perusoikeuden, asumisen kustannuksella? 1500 vuokra-asunnon rakennuttaminen Helsinkiin ja vaatimaton alku, mutta alku kuitenkin. Rakenneongelmia se ei kuitenkaan vielä ratkaise.

Kävin keskusteluja eräiden Ympäristöministeriön korkea-arvoisten virkamiesten kanssa 2000-luvun alussa tehdessäni dokumenttia asumisesta televisioon. He kertoivat EU:sta tulleesta kyselystä vuokralaisten asemasta. ”Emme ole kehdanneet vastata siihen, koska se on Suomessa niin huono.” Siitä alkaen olen odottanut, että joku asuntoministereistä tekisi aloitteen vuokralaisten aseman parantamisesta. Sitä ei ole kuulunut sen enempää silloiselta asuntoministeriltä Suvi-Anne Siimekseltä kuin seuraajiltakaan.

Asunto-orjuus

Suomen asuntokanta on lähinnä omistusasuntoja. On pitkään ollut niin, että asunnon omistaminen on edullisempaa kuin vuokraaminen. Silti kaikki eivät haluaisi omistaa ja ryhtyä pankkien pitkäaikaisiksi orjiksi, jos edullisia vuokra-asuntoja olisi vain saatavissa. Pätkätyöläiset ja opiskelijat eivät helposti saa asuntolainaa ilman säästöjä tai vanhempien apua. Työsuhteistaan ennen eläkeikää irtisanotut vanhemmat eivät ehkä  pysty auttamaan, ja uusi sukupolvi joutuu aloittamaan asuntosäästämisen tyhjästä.

Puhe rakennemuutoksesta koski pääkaupunkiseudun ja muun maan asuntohintojen rajua eriytymistä. Osakehuoneiston neliöhinta on pääkaupunkiseudulla lähes kaksi kertaa suurempi kuin muualla maassa. Pääkaupunkiseudun ulkopuolella asuntoneliö vanhassa osakehuoneistossa on keskimäärin 1 639 euroa, pääkaupunkiseudulla  3 466 euroa.

Vastaavasti asumisväljyys on Helsingissä pienin, mutta myös koko maan asumisväljyysluvutkin ovat edelleen Pohjoismaiden pienimmät.

On menossa toisenkinlainen uusjako. Viisikymppisinä työmarkkinoiden ulkopuolelle joutuneet ovat ruvenneet realisoimaan vuosikymmeniä säästämiään asuntojaan voidakseen rahoittaa elämistään. Pankit ovat ruvenneet tarjoamaan asuntoja vastaan ”joustolainoja”, joiden avulla osa asunnoista siirtyy vähitellen pankeille. Hypoteekkipankki tämän houkutuksen taisi ensimmäiseksi tuoda markkinoille. Joillekin elämisen rahoittaminen asuntosäästöillä on pakko, toiset haluavat käyttää itse ”säästönsä”.

Asumisoikeusasunnot liian kalliita

Yhdeksänkymmentäluvun alussa yritettiin kehittää omistusasumisen ja vuokra-asumisen välimuotoa, asumisoikeusasuntoja. Hanke meni kuitenkin pieleen, asumisoikeusasunnoista tuli asukkailleen suhteettoman kalliita. Tuntemani nuori lapsiperhe maksaa 70 neliön asunnosta yli 1000 euron vastiketta kuukaudessa ja lyhentää lisäksi 28 000 euron lainaa. Toisen vanhemman palkka menee kokonaan asumiseen. Ainoiksi eduiksi jää, ettei asunnosta voida sanoa irti kuten vuokra-asunnosta, ja että 28 000 euron säästäminen tuo pesämunan mahdolliseen omistusasuntoon joskus tulevaisuudessa. Kohtuutonta.

Hinnoilla spekuloinnista tullut vaarallinen kansanhuvi

Entinen Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Pekka Korpinen sanoi Kuntalehteen tekemässäni haastattelussa (KL 5/13), että asuntopulan taustalla on rakennusalan keskittyminen, kilpailun puute ja muut pula-ajoista juontuvat rakenteelliset ongelmat. ”Rakennusliikkeet pääsivät liikaa sopimaan asioista keskenään”, hän huomautti. Hän ehdotti myös Hitas-asuntojen vuokralle panon vaikeuttamista. ”Tämä on hitasin paha vuotokohta, joka nakertaa siltä pohjaa. Alkuperäinen ajatus vääristyy. Asiaa on vaikeaa korjata, mutta alueellisen vuokrasäännöstelyn sallivaa lainsäädäntöä pitäisi minusta harkita”, ehdotti Korpinen.

Korviini osui Pentti Peltoniemen erinomainen radio-ohjelmasarja asuntopolitiikasta  (Ylen ykkönen), jossa kerrottiin kuinka vastaava systeemin hyödyntäminen on Ruotsissa erittäin paheksuttua, ja eräs ministeri joutui jopa eroamaan osallistuttuaan keplotteluihin. Suomessa asuntojen hinnoilla spekulointi on vaarallinen kansanhuvi.

Suomessa on nyt yli miljoona yksinasuvaa ja 74 prosentissa kaikista asunnoista on vain yksi tai kaksi asujaa. Miten tämä vaikuttaa asuntotuotantoon?

Ihastelin vuodenvaihteessa arkkitehtiryhmän kanssa Helsingin ATT:n tuottamien sosiaalisen asuntotuotannon talojen korkeatasoisuutta Kalasatamassa. Näytti, että vastaavissa kovan rahan asunnoissa oli tingitty lähes kaikesta. Mutta Helsingissä kaupungin vuokra-asuntoihin on yli 25 000 hengen jono.
Arkkitehdit tekisivät ja tekevät yhä parempia asuntoja, jos siihen annetaan edellytykset. Asunto-ongelma ei ole kiinni suunnittelijoista, vaan on yhteiskunnallinen ja poliittinen kysymys, jota hoidetaan paitsi rahalla myös lainsäädännöllä - jos hoidetaan. Nyt markkinat temmeltävät vapaasti, mutta asuntopulaa ne eivät taida ikinä ratkaista.

Julkaistu Arkkitehtiuutiset 6-7/2013